torstai 26. helmikuuta 2009

Liikuntapäivän antia


Yhteiskoulun ja lukion liikuntapäivänä oli monenlaista tapahtumaa. Ellivuoressa lasketeltiin, liikuntasalissa tanssittiin balettia, Porttikalliolla patikoitiin tai hiihdettiin ja Vartiolassa luisteltiin tai laskettiin mäkeä.

Päivän aluksi pelattiin lukion ja yhteiskoulun oppilaiden välinen purlinkiottelu. Purlinki on punkalaitumelainen muunnos skotlantilaislähtöisestä curlingista, ja sitä pelataan puisilla kahvakiekoilla.

Yhteiskoululaiset aloittivat vahvasti ja johtivat parhaimmillaan jo neljällä pisteellä. Lopuussa lukion joukkue nousi vahvasti, samalla kun yhteiskoulun joukkue epäonnistui ratkaisevissa viimeisissä kiekoissa. Näin viiden pään jälkeen loppulukemat olivat lukion hyväksi 16-11.

keskiviikko 25. helmikuuta 2009

Väriviikon palkinnot jaettiin

Punkalaitumen yhteiskoulun väriviikon 9.-13.2. parhaat värienkäyttäjät palkittiin tiistaina 24.2. Voittajille jaettiin tänään palkinnot niin oppilaiden kuin opettajienkin sarjassa. Toivottavasti kaikki olivat tyytyväisiä palkintoihinsa (ainakin minä olin, toim. huom.).

Oppilaista palkittiin parhaina:
1. Elsa Roukka
2. Miisa Kankaanpää
3. Emilia Välimaa

Opettajista palkinnon saivat:
1. Minna Karén
2. Anne Pietilä
3. Tuomo Turja

perjantai 13. helmikuuta 2009

Vanhojen tanssit Punkalaitumella





Punkalaitumen Lukion toisen vuosikurssin opiskelijat tulivat yhdessä yössä vanhoiksi, kun abiturientit lähtivät koulusta. Perjantaina iltapäivällä pidettiin koulun liikuntasalissa vanhojen tanssit, joihin osallistui myös nuorempia lukiolaisia ja yhteiskoululaisia.


Vanhat aloittivat tutulla ja vanhalla poloneesi-tanssilla jossa parit marssivat kuvioissa. Myös vaihto-opiskelijat esittivät parhaita taitojaan.








Tämän jälkeen oli vuorossa erilaisia 1800-1900-lukujen vaihteen tansseja, joissa parit pyörähtelivät paitsi keskenään, myös ympäri salia yleisön arvioidessa tanssia silmä tarkkana.


Lopuksi tanssittiin suomalaisen kaavan mukaisesti ensin intohimoista tangoa ja sitten levollista valssia.

torstai 12. helmikuuta 2009

Penkkarit saivat koulun karnevaalitunnelmaan


Tänään lähtivät abiturientit koulusta Disneyn hengessä perinteisin menoin ja ohjelmanumeroin. Osansa saivat niin yhteiskoululaiset kuin nuoremmat lukiolaisetkin. Kuvassa lukion ykkösvuosikurssilaisten kastamista.